Kuvassa näkyvän puukon kahva on aiemmista puukoistani poiketen visaa ja värjäämätön. Terä on liiman lisäksi kiinnitetty kahvan poikki kulkevalla niitillä. Tuppi on mustaa kasvisparkittua nahkaa ja myös kannike poikkeaa aiemmista.
Terä on Laurin metallin drop point, helat 3 ja 1,5 mm:n messinkiä ja välilapot nahkaa. Pintakäsittelynä on Bilteman jalopuuöljy ja kerroksia kolme.
Koska visa, tässä tapauksessa standardilaatuinen, on ylipäätään hyvin kovaa, nauhahiomakone olisi säästänyt paljon vaivaa. Visaa voi toki höylätäkin, mutta silloin vastaterän pitää olla lähellä, höylän terävä, eikä kita saa olla suuri. Tällöinkin höylä tahtoo repiä ja höylällä pääsee siksi enintään noin 1,5-2 mm:n päähän valmiista pinnasta. Lähemmäksi ei kannata edes yrittää. Vastapainoksi visa kiillottuu luunsileäksi myös pääpuusta.
Terä on kiinni epoksin lisäksi 3 mm:n messinkilangasta katkaistulla niitillä. Koska terän ruoto oli niin kova, ettei sitä voinut porata hehkuttamatta, hioin ruotoon noin 4 mm:n syvyisen kolon aiottuun niittauskohtaan ja mittasin kolon keskipisteen etäisyyden talteen terän kulmista. Kahvan tultua lähes valmiiksi siirsin mitat kahvaan ja porasin niitinreiän aluksi millin terällä ja lopuksi 3 mm:n terällä. Niitin katkaisin noin millin pidemmäksi kuin kahvan poikkileikkaus ja lopuksi niittasin eli levensin messinkitapin molemmat päät kevyesti alasinta vasten naputtelemalla. Niitin ei tarvitse laajeta paljon, jotta se pysyisi paikoillaan.
Näin tehtynä niittaus ei ole niin luja kuin reiän läpi, mutta vähintäänkin estää terää irtoamasta kauemmaksi kuin millin päähän helasta, mikäli liimaus pettäisi.
D-renkaan taivutin samasta langasta kuin niitin. Se oli yllättäen melko haurasta taivuteltavaksi. Mikäli taivutussäde on luokkaa 5-6 mm tai alle, lanka kestää taivutuksen, mutta ei kestä taivuttaa takaisin vähääkään, vaan katkeaa.
Tuppeen käytetty nahka on edukseen paljon kovempaa kuin aiemmin Brisasta hankkimani ruskeat nahat. Tämän vuoksi esimerkiksi takasauma kiillottui helposti jäämättä likaisenväriseksi. Koska nahka on kovahkoa liotettunakin, pellavalanka voi ommellessa kulua ja katketa, joten vahattu keinokuituinen Tiikerilanka - tällä kertaa sattumalta valittu - on pellavaa parempaa.
Kannikkeen ompelin D-renkaaseen kiinni valmiiksi lävistettyjen reikien kautta. Reiät kannattaa lävistää pituussuuntaan, koska tällöin ompeleiden väliin voi jättää leveämmän nahkakaistan kuin silloin, jos reiät tekisi rinnakkain poikkisuuntaan. Ompeleesta tulee vielä luotettavampi, kun päättelee langan muutaman kierroksen jälkeen ja ompelee vielä toisen kerroksen ensimmäisen päälle. Joka tapauksessa valmiiden reikien kautta ompeleesta tulee naskalinrei'istä ommeltuja siistimpi, eikä ulkoasu tai lujuus häviä niitatulle. Nahkahan tahtoo ajanoloon kovettua niitin juuresta ja haurastuneena murtua.
Tupen sisällä on koivuinen lesti. Tällä kerralla ohensin sen noin millimetrin vahvuiseksi kauttaaltaan ja tein muutkin ulkomitat ja terän tilan mahdollisimman pieniksi. Koska terä on hyvin suippo, lestin olemassaoloa ei juuri huomaa, vaan tuppi näyttää edestä katsoen jonkin verran skandinaavistyyliseltä.
Terä on hiiliteräksinen Laurin metallin drop point, jonka kiillotin kauttaaltaan. Toisin kuin aiemman samanlaisen terän kohdalla, jätin terän sivuprofiililtaan alkuperäisiin mittoihin ja pelkästään pyöristin tehtaan jäljiltä jo pyöristyneen hamaran molemmilta puoliltaan samanlaiseksi. En ole täysin tyytyväinen syntyneeseen vaikutelmaan: terä näyttää hivenen ryhdittömältä ja kiiltää joka suunnasta kuin ruostumattoman Moran terä. Onneksi tuo asia korjautuu käytön myötä, mutta terän laskua ei olisi kannattanut kiillottaa ja hamaraa olisi kannattanut laskea reilun millimetrin verran ja hioa suoraksi. Näin puukon yleisvaikutelmasta olisi tullut hoikempi.
