Tuppi kierrätysmateriaalista

Aiemmassa artikkelissa esitelty, vanhasta puukosta tehty "pajapuukko" tarvitsee seurakseen samalla idealla toteutetun tupen.

Materiaaliksi löytyi 45 millimetriä leveästä ja noin 2 millimetriä paksusta nahasta tehty Friitalan vyö. Leveys riitti juuri ja juuri. Milli-pari lisää ei tosin olisi ollut pahitteeksi.

Pintakäsitelty ja kuivunut, ties millä menetelmällä parkittu nahka tarvitsee pitkän liotusajan, pari tuntia vähintään, eikä silloinkaan pehmene kasviparkitun nahan veroiseksi. Tästä seuraa, ettei pellavalanka tahdo kestää kovaa materiaalia vasten hangatessaan, vaan siitä irtoaa säikeitä, jotka sitten painuvat mytyksi. Langan joutuu tällöin päättämään ja jatkamaan uudella. Ongelmaa voi helpottaa tekemällä naskalinreiät suuremmiksi. Se taas voi vaikuttaa ulkonäköön.

Kannikkeen tein tällä menetelmällä. Ompeleeton ja niittaamatta syntyvä kannike vaikuttaa lujalta ja on helppo ja nopea tehdä.

Tämä nahanpala ei kutistunut kuivuessaan kuin vähän. Kovaan nahkaan ei saanut myöskään tehtyä painelukuvioita kuin täysin voimin painamalla. Jotta sauman liimaus tarttuisi, tämä materiaali tarvitsee puristimet, muuten sauma aukeaa kuivuessaan.

Lopputulos on lujalta vaikuttava - käytössähän sen sitten näkee - mutta asussa on sanomista. Vanhasta ei tahdo saada uutta ja toisarvoista materiaalia ei tule käsitelleeksi kaikkein suurimmalla huolellisuudella. Ommelkin olisi ollut parempi kovemmalla ja pellavalangan sijaan painellessa litistymättömällä langalla tehtynä.

Vaan hyvä näin - yhtä kokeilua ja tuppiroskaa rikkaampana.

Kierrätyspuukko

Tässä kolmas harjoitelmani. Aihiona oli lähes pilalle käytetty, mutta erittäin hyväteräinen hiiliteräksinen työpuukko, joka kannatti sen vuoksi pelastaa "pajapuukoksi".  

Hioin kärjestään kololla olevan teränsuun alas ja samalla laskun uudelleen noin puolestavälistä alkaen sekä oikaisin samalla hamaran. Alun perin hamara oli kärjen läheltä notkolla, niin sanottu clip point, ja sen sen halusin epäkäytännöllisenä ja mielestäni rumana pois.

Kahva on petsattua ja öljyttyä koivua, hela 3,2 mm:n messinkiä. Pehmeä, polttopuulaatuinen koivu ei ole paras kahvamateriaali: kuvio on yksitoikkoinen, terävät kulmat etenkin kolhiutuvat helposti ja kulmien hiominen on työlästä, koska hiominen pitää tehdä varovaisesti.

Helan juuressa näkyvä vaalea osa on epoksia. Se mahtuu ulos hiustakin ohuemmasta raosta ja saa nyt kulua pois omia aikojaan.

Olen pitänyt terän laskun tekoa vaikeana. Näyttää olevan, että se onnistuu vaatimattominkin työkaluin, myös mirkelillä ja vesihiomapaperilla: Kun laskun saa suoralta osaltaan kohdalleen - se ei ole vaikeaa - terän kaareva osa hiotaan mirkelillä vain karkeasti. Sen jälkeen kaareva osa tulee siististi kohdalleen lähes kuin itsestään, kun terää liikkuttaa paperilla jo tehdyn laskun varassa vain pituussuuntaan nostaen ruotoa ylemmäksi sitä mukaa, kun valmista syntyy. Teränsuuta ei saa tietenkään hioa nollaan eli kierrettä ei saa tulla näkyviin työn aikana.

Vaikeampi kertoa kuin tehdä, itse asiassa.

Työohjeita tuppisuutareille

Kokoan tähän artikkeliin kommentteineen sellaisia verkkosivuja, joista löytyy mielestäni päteviä ja toisaalta varoituksen vuoksi ei-niin-päteviä ohjeita aloitteleville puukkosepille tupen tekoa varten.

1. http://www.kotiverstas.com/keskustelu/index.php?topic=10597.0

Erittäin hyvä ja runsain kuvin varustettu foorumijuttu tupenteosta tekijänä Saku Honkilahti. Omat kokeiluni ja edelle kirjoittamani ohje perustuvat eniten Kotiverstaassa julkaistulle Honkilahden jutulle.

Huomatkaa erityisesti nahan ohennus ja pikkuvinkkinä kohta, johon ommel päätetään tupen kärjessä.

2. http://tn-opetus.blogspot.fi/2013/05/puukkoprojekti-osa-6-puukon-tupen-ompelu.html

Tämän jutun voi lukea vaikka opetukseksi tai kertauksen vuoksi. Väärä nahan liotusohje yön yli pitää kuitenkin unohtaa, ellei halua ommella tuppeaan kuin lötköä mateennahkaa.

Jutun tuppikin on tökerö ja tytön tekemäksi ihmeen suttuinen. Jutussa näkyvä puukkokin on - noh - puukkokin...

3. https://www.brisa.fi/portal/index.php?option=com_content&task=view&id=11&Itemid=15

Brisan tuottama ylimalkainen ohje pohjoismaista tyyliä mukailevan tupen ompeluun. Tuppi ommellaan kuitenkin tasasaumaan, ei puskuun, kuten tyyliin kuuluisi. Ohje on tarkkuudeltaan samaa luokkaa kuin 1900-luvun alun keittokirjojen ruokaohjeet, joissa otetaan "kannullinen hywää vettä, melkoinen pala sian sinkkua ynnä keitetään tulisella lämmöllä hywän-aikaa kuni liha on läpensä kystä."

4. https://www.brisa.fi/portal/index.php?option=com_content&task=view&id=16&Itemid=15

Samasta lähteestä saamepuukon tupen ohje. Kuten edellistä, tätäkin ohjetta vaivaa erittäin hoono soome, suora lainaus: "Katkaise sarven kahteen ohuella sahalla. Pirrä toiseen palaan tupen muodon. " Kuvat ovat ihan havainnollisia.

5. http://www.britishblades.com/forums/showthread.php?22249-Scandi-Sheaths-My-Way

Seikkaperäinen skandinaavisen puukon tupen teko-ohje. Norjalaiselta tekijältä englanniksi, runsas ja havainnollinen kuvitus.

6. http://www.kammeret.no/forum/viewtopic.php?f=23&t=65433

Toinen hyvä ohje skanditupen neulomiseen, tosin norjan kielellä.

Voi nähdä, että skandinaavisen puukon tupen neulominen on merkittävästi vaikeampaa ja työläämpää kuin suomalaisen vastaavan. Saatan tietenkin olla hieman puolueellinen, mutta lopputulos ei ole mielestäni meikäläistä parempi, sillä suomalaismallinen lestillinen tuppi on serkkujaan turvallisempi, kestävämpi ja näyttävämpi.

Mitä tupen ulkoasuun tulee, olen sitä mieltä, että kun puukon tulee olla mahdollisia takomajälkiä ja materiaaliin kuuluvia seikkoja lukuun ottamatta hampaita vihlovan tarkkaa työtä, tupessa puolestaan saa ja vähän tuleekin näkyä käsityöläisen kädenjälki. Sitä enemmän, mitä vähemmän nahkaa jälkikäsitellään esimerkiksi väreillä. Nahkahan on luonnonmateriaali, jonka luonteeseen kuuluu tietty elävyys materiaalin ainakin pienine pintavirheineen.

En liene ainoa, joka on tätä mieltä, sillä olen nähnyt merkittävien puukkomestarien töitä, joissa on aavistus tätä ilmeisen tahallista kädenjälkeä. Ilman niitä tupet olisivat kliinisen puhtaita ja antaisivat teollisen sekä muovisen vaikutelman, asiat, joita käsityöläinen nähdäkseni pyrkii välttämään viimeiseen saakka.

Edellä kerrottu ei tietenkään vapauta tekemään tuppeja huolimattomasti, vaan tarkoitan kertoa, että materiaalin luonne ja mahdollisuudet täytyy ymmärtää oikealla tavalla.