lauantai 15. helmikuuta 2014

Poronsarvea messingin tilalle

Metallisen etuhelan sovittamisessa on paljon työtä, joten oikaisin tekemällä helan poronsarvesta. Ja oikaisin siinäkin ja hioin vain takapinnan suoraksi nahkalappoa vasten, etupinnan vain ohuelti valmiin pinnan mukaisesti Tulos on kömpelönpuoleinen, rehellinen ollakseni. Sivuprofiililtaan suorakaide olisi ollut parempi. Hela saanee vielä laikkaa kylkeensä ja kenties ohuen lakan suojakseen.


Puukon terä on Laurin metallin 95-millinen hiiliteräs hieman muotoiltuna ja kiillotettuna. Kahva on lämpökäsiteltyä koivua. Pitoaika oli runsas tunti sadassa asteessa ja sen jälkeen noin 3,5 tuntia 200 asteessa. Väri on selkeästi tummempi kuin aiemman kokeilun tuloksena saatu. Kovuudessa ei ole eroa aiempaan. Pinnassa on vain yksi kerros öljyä. Pidempi lämpökäsittely teki pinnasta nähtävästi tiiviimmän ja helpommin kiillottuvan.

Ruskeaksi värjätystä nautaparkista ommelussa tupessa on ohut koivuinen lesti.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Vuolupuukko lämpökäsitellyllä kahvalla

Kuvissa näkyvän vuolupuukon kahvaan on käytetty lämpökäsiteltyä, polttopuulaatuista huonekuivaa koivua. Terä on Laurin metallin hiiliteräksinen drop-point 80, jonka kiillotin kauttaaltaan. Välilappo on nahkaa. Pintakäsittelynä on öljy ja Liberon-antiikkivaha. Vaha ei vaikuttanut kahvan väriin.




Tein lämpökäsittelyn keittiön liesiuunissa kooltaan 35x40x200-milliseen aihioon, jossa oli ruodon poraus valmiina. Lämpötilat ja muut tekniset seikat löysin VTT:n julkaisemasta tutkimusraportista, joka on ladattavissa tästä:  http://www.vtt.fi/inf/pdf/julkaisut/1996/J814.pdf

Sopiva lämpötila on 200-220 astetta. Lämmön tulee olla yli 150 astetta ja aina alle 260 astetta, muuten puu kuivatislautuu ja savukaasut voivat syttyä palamaan. Jälkimmäinen tapahtuu viimeistään 290 asteessa.

Säädin uunin aluksi 100 asteen lämpötilaan, jotta materiaali kuivaisi vielä lisää. Mitä vähemmän alkukosteutta, sen parempi lujuuden kannalta. Ulkokuivaa tuskin kannattaa käyttää. Pitoaika sadassa asteessa oli 1 tunti. Sen jälkeen nostin lämmön 220 asteeseen, jossa puu sai olla noin kolme tuntia. Puu savutti aluksi hieman, mutta ei ongelmaksi saakka.

Käsittelyn tuloksena syntyi pinnastaan hyvin tumma ja huomattavan kevyt kalikka. Pintapuu oli myös hyvin haurasta, mutta samalla silti kohtuullisen ja kahvaan riittävän kovaa. Sydänpuu ja "paistopintaa" lähinnä ollut pääpuu tummuivat eniten, kuten helanjuuresta ja päältä otetuista kuvista näkyy.

Väri on syvemmältä tiikkiä vaaleampaa, mutta öljyttynä jokseenkin kuin tiikkiä. Luultavasti tunti lisää uunissa ja isompi aihio olisivat tuottanneet tasasävyisemmän ja vähän tummemman  kappaleen. Kun kappale on tasaisesti läpivärjäytynyt, sen kaarevat kohdat eivät enää tummu häiritsevästi, kuten petsillä värjättäessä aina tapahtuu.

Joka tapauksessa lämpökäsittely tuottaa täysin käyttökelpoista, helposti kiillottuvaa ja työstettävää sekä kovuudeltaan riittävää materiaalia pelkästä nopeastikasvaneesta polttopuulaatuisesta koivusta ilman erikoisosaamista ja -työkaluja.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Käyttöpuukko vanhalla reseptillä


Kuvassa näkyvä puukko ei juurikaan poikkea materiaaliltaan aiemmista: Laurin metallin 95-millinen hiiliterästerä, helat messinkiä ja halkopinosta pelastettua koivua kahvana. Välilappona on 3 mm:n nahanpala. Terä on kiinnitetty kahvaan epoksilla. (Kuva suurenee klikkaamalla.)


Kahvassa on petsiä ja kolme kerrosta öljyä. Välilappo ja tuplahelat eivät vaikuttaneet työnkulkuun sitä hankaloittavasti. Nahanpala kiillottui ja kovettui sopivasti helojen kiillottamisen yhteydessä.