Aiemmassa artikkelissa esitelty, vanhasta puukosta tehty "pajapuukko" tarvitsee seurakseen samalla idealla toteutetun tupen.
Pintakäsitelty ja kuivunut, ties millä menetelmällä parkittu nahka tarvitsee pitkän liotusajan, pari tuntia vähintään, eikä silloinkaan pehmene kasviparkitun nahan veroiseksi. Tästä seuraa, ettei pellavalanka tahdo kestää kovaa materiaalia vasten hangatessaan, vaan siitä irtoaa säikeitä, jotka sitten painuvat mytyksi. Langan joutuu tällöin päättämään ja jatkamaan uudella. Ongelmaa voi helpottaa tekemällä naskalinreiät suuremmiksi. Se taas voi vaikuttaa ulkonäköön.
Kannikkeen tein tällä menetelmällä. Ompeleeton ja niittaamatta syntyvä kannike vaikuttaa lujalta ja on helppo ja nopea tehdä.
Tämä nahanpala ei kutistunut kuivuessaan kuin vähän. Kovaan nahkaan ei saanut myöskään tehtyä painelukuvioita kuin täysin voimin painamalla. Jotta sauman liimaus tarttuisi, tämä materiaali tarvitsee puristimet, muuten sauma aukeaa kuivuessaan.
Lopputulos on lujalta vaikuttava - käytössähän sen sitten näkee - mutta asussa on sanomista. Vanhasta ei tahdo saada uutta ja toisarvoista materiaalia ei tule käsitelleeksi kaikkein suurimmalla huolellisuudella. Ommelkin olisi ollut parempi kovemmalla ja pellavalangan sijaan painellessa litistymättömällä langalla tehtynä.
Vaan hyvä näin - yhtä kokeilua ja tuppiroskaa rikkaampana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti